Pohjoisissa olosuhteissa käytännöllisyydellä ja toimivuudella on suuri merkitys ja siksi Tritanium -tuotteiden tuotekehitys ja -suunnittelutyö tehdään kokonaan Suomessa. Tinkimätön asenne toimivien ratkaisujen etsimiseen ja parhaiden tuotteiden kehittämiseen on tuonut tulosta. Tritanium -kompressiotuotteilla on yksinkertainen ja paljonpuhuva maine: Ne Toimivat.

Miksi Tritanium?

Kehomme toimii eri tilanteissa eri tavoin ja tieto kehon fysiologisesta toiminnasta esim. suorituksen tai palautumisen aikana on tärkein lähtökohta täydellisesti toimivan kompressiotuotteen suunnittelussa. Tämän merkittävän eron on Tritanium huomioinut kehittäessään eXtend – kompressiotuotteita, joiden tehtävä on antaa käyttäjälleen juuri oikeanlainen kompressiopaine oikeassa tilanteessa ja tätä kautta auttaa saavuttamaan maksimaalinen fysiologinen hyöty kompressiotuotteen käytöstä.

Siksi lupaamme – saat tuloksia, joita odotat.

Teknologia

Pitkäjänteisen kehitystyön läpikäyneiden eXtend -kompressiotuotteiden valmistuksessa on käytetty viimeisintä huipputeknologiaa ja niissä toteutuu tieteellisesti mitattu tarkka asteittainen kompressiopaine. Tämän tarkasti mitatun ja oikean suuruisen kompressiopaineen ansiosta kehon toiminnassa saavutetaan haluttu fysiologinen vaikutus ja tuote todella tekee sen minkä lupaa. Olipa kyseessä sitten palautuminen tai suoritusherkkyyden optimointi, niin eXtend -kompressiotuotteista löytyy juuri tähän tarkoituksen sopiva oikean paineluokan tuote.

KAKSI ERILLISTÄ PAINELUOKKAA

Tritanium eXtend - kompressiotuotteet on valmistettu pääsääntöisesti kahdella erillisellä paineluokalla käyttötarkoituksen mukaan:

TRITANIUM EXTEND HIGH

Korkeamman paineluokan (20-30mmHg) eXtend High –tuotteet ovat suunniteltu erityisesti intensiiviseen harjoitteluun ja kilpailukäyttöön.

TRITANIUM EXTEND LOW

Matalamman paineluokan (10-15mmHg) eXtend Low –tuotteet on suunniteltu urheilusuorituksesta / rasituksesta palautumiseen sekä työ- ja matkustuskäyttöön.

tritanium extend high - kompressiotuotteet

(20-30mmHg)

Korkeamman paineluokan kompressiotuotteilla optimoidaan suorituskykyä, lisätään suoritusmukavuutta ja ennaltaehkäistään rasitusvammoja.

tritanium extend LOW - kompressiotuotteet

(10-15mmHg)

Matalan paineluokan kompressiotuotteilla tehostetaan laskimoverenkiertoa ja aineenvaihduntaa, jonka ansiosta lihakset palautuvat rasituksesta nopeammin ja harjoituksen jälkeinen lihasarkuus vähenee.

Tritanium extend grip - mallisto

Tritanium eXtend GRIP -kompressiosukkien ainutlaatuisen anatomisen rakenteen, silikonikennostoisen pitopohjan ja optimoidun kompressiopaineen ansiosta saat täysin uudenlaisen tuntuman niin treenikenkiin kuin alustaankin.

Tritanium eXtend - toiminnalliset kompressiotuet

Innovatiivinen anatominen rakenne yhdessä korkeamman kompressiopaineen kanssa antaa nivelelle mekaanisen tuen ilman liikerajoituksia

”Tritanium eXtend kompressiotuotteet on suunniteltu optimoimaan kehon toimintaa niin, että voit itse  keskittyä suoritukseen maksimaaliesti.”

Robert Helenius

Raskaan sarjan Euroopan mestari, nyrkkeily

Tritanium Athletes

Tritanium Athletes –urheilijat koostuvat omassa lajissaan kansainvälistä menestystä saavuttaneista huippu-urheilijoista ja joukkueista. Nämä urheilun eliittiin nousseet urheilijat hyödyntävät Tritaniumin korkealaatuisia eXtend –kompressiotuotteita niin treeneissä, kilpailuissa, palautumisessa kuin matkustamisessakin.

HUUHKAJAT & HELMARIT

MIKA TÖRRÖ

Nelinkertainen Suomen vahvin mies, moninkertainen Strongman Champion League -mitalisti, voimailu

JUHA PUHTIMÄKI

Suomen Mestari, Vuoden pesäpalloilija & lukkari 2019, pesäpallo

KONSTA KURIKKA

Ensimmäinen suomalainen baseball -ammattilainen

ROBERT HELENIUS

Heavy Weight European Champion, Boxing

TATU VÄÄNÄNEN

Maailmanmestari, maajoukkueen kapteeni, salibandy

JENNA LAUKKANEN

Kaksinkertainen Euroopan mestari ja moninkertainen Suomen mestari, uinti

Helatie 4, 80100 Joensuu, Finland
Tel. +358 44 2316 120

tritanium@tritanium.fi
www.tritaniumstore.com